Image may be NSFW.
Clik here to view.
Kirjoitus on toteutettu yhdessä Rockway.fi-sivuston kanssa.
Missio kitarajumaloituminen on ajautunut suuren haasteen äärelle. Kenties sen kaikkein suurimman haasteen, joka tällä taipaleella on kohdattavissa. Tuo minun ja kitarajumaluuden välille asettunut este on vanha kunnon harjoittelumotivaatio, jota on syönyt sekä omat kiireet että harjoittelun työllisyys. Vaikka Rockwayn soittotuntivideot ovat helposti katseltavissa kaikkialla, mistä löytyy nettiyhteys, vaikeinta on tarttua ensin itseään niskasta ja sen jälkeen kitaran kaulasta.
Olen varma, että jokaisen mielestä olisi hienoa osata soittaa jotain soitinta virtuoosimaisesti. Silmät kiiluen olen katsellut Rockwayn opetusvideoita, joiden ohessa sivuston omat opettajat sekä vierailevat tähdet, kuten Anssi Kela, esittelevät omia taitojaan. Vierestä olen seurannut kitaristiystävieni soittoa ja ajatellut, miten hienoa olisi, kun itsekin osaisin fiiliksen mukaan jamitella tai hetken kitarankaulaa tapailtuani löytää tutun kappaleen sävelmä. Ilman, että kaivaisin netin syövereistä tabulatuureja, sointukuvioita tai nuotteja.
Valitettava totuus on kuitenkin, että se vaatii työtä. Harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua, tunti toisensa jälkeen. Varsinkin, kun kitaransoiton sekä teoreettiset että käytännön taidot ovat näin hataralla pohjalla. Pohjatyö vaatii paljon. Pitäisi motivoida itsensä käymään uudelleen alkupuolen soittotuntivideoita läpi, kunnes voisi olla varma, että on oikeasti oppinut kyseisellä videolla opetettavan asian. Hyvin helposti tekee mieli edetä opetusvideoita kuin tasohyppelypeliä, pikavauhdilla videon loppuun ja uudelle tasolle. Tässä kohtaa on kuitenkin tunnustettava itselleen, että se on huijausta. Silloin ei opi oleellisia asioita, eikä koskaan voi tulla kitarajumalaksi.
Joululomalla kuitenkin valaistuin ja päätin ajan kanssa kohdata kitarani silmästä silmään. Aloin tapailla tunnettuja melodioita, koska ajattelin niiden olevan mielekkäitä soitettavia, koska ne voisin saada oikeasti kuulostamaankin joltain. Olen jauhanut Don’t Cry ja Nothing Else Matters -kappaleiden sointukiertoja, koska ne kuulostavat hyvältä ja niiden parissa on helppo opetella plektra- ja näppäilytekniikkaa. Lisäksi suurena Red Hot Chili Peppers -yhtyeen ystävänä olen soitellut heidän tunnetuimpia melodioita.
Näillä mielekkäillä harjoittelukappaleilla pyrin kehittämään itselleni jonkinlaisen harjoittelurutiinin, jotta soittimeen tulisi tartuttua herkemmin. Kun soittimeen alkaa tarttua herkemmin ja useammin, on tehokkaampaa opetella tärkeitä soittamisen perusrakenteita. Tehdä juuri sitä tärkeää pohjatyötä.
Lahjattomat ja lahjakkaat harjoittelevat, tyhmät eivät.
