Vuosi on vaihtunut. Alkaa olla jo korkea aika niputtaa musiikkivuosi 2015 perinteisiksi ranking- ja soittolistoiksi, kuten Rosvot-kollegani ovat jo viime viikkoina tehneet. Joka vuosi revin hiuksia päästäni miettiessäni näitä listauksia. Pyörittelen järjestystä, levyjä ja artisteja edes takaisin sitä tahtia, että nekin hiukset, joita en kisko päästäni, harmaantuvat ainakin 50:llä sävyllä. Silti se on aina yhtä hauskaa ja tyydyttävää. Nautin siitä, miten voin syventyä pohtimaan, miksi pidän juuri tästä levystä tai kappaleesta. Sitä tulee tavallaan vielä kerran keskityttyä kyseisiin julkaisuihin täysin uudella tavalla, kun yrittää mielessään arvottaa, miksi juuri tämä levy koskettaa minua enemmän kuin tämä toinen.
Vaikka listojen yksinäni pyörittelemisestä suunnattomasti nautinkin, toivon myös, että tästä on lukijoille iloa. Juuri tästä syystä tänäkin vuonna koostan kaikki listaukseni Spotify-soittolistoiksi, jotka voi oman mielensä mukaan ottaa haltuun.
Tänä vuonna päädyin valikoimaan 30 kotimaista suosikkikappalettani. Perustetta kyseiselle määrälle ei ole. Se vain tuntui sopivalta luvulta. Tässä kirjoituksessa laitan vielä paremmuusjärjestykseen 5 mielestäni kaikkein parasta kappaletta. Sillekään luvulle ei ole mitään järkevää perustetta, sekin tuntui vain hyvältä luvulta.
5. Traffic Island: Johnny Had A Boyfriend
Jos joku kysyisi minulta, millainen on täydellinen kitaravetoinen indierock-biisi, soittaisin hänelle Traffic Islandin kappaleen Johnny Had A Boyfriend. Kirjoitin kappaleesta jo keväällä, kun kappale julkaistiin ja kirjoituksen voi lukaista kokonaisuudessaan täältä.
Lukiessani aiempaa kirjoitustani voin sanoa, että mielipiteeni ei ole muuttunut, ei tippaakaan. Kappale loistaa edelleen kuin se keväinen aurinko, joka paistoi sinä päivänä, kun ensimmäistä kertaa kappaleen kuulin. Reipas poljento ja suloinen kitaramelodia kaappaavat mukaansa heti ensimmäisistä hetkistä. Kappaleeseen kätkeytyy tunnelataus, joka purkautuu kuin uuden vuoden juhlien ilotulitus, kun kappale saavuttaa loppunostatuksen jälkeen kertosäkeen viimeisen kerran. Elämä hymyilee, kun voi hoilata Traffic Islandin huudatusten mukana.
Vuoden hienoin kotimainen indiekappale. Kiistatta.
4. Paperi T: Resnais, Beefheart & Aalto
JVG:n Mist sä tuut? -kappaleella Paperi T räppää omalla versellään, että ”mitä suomiräp-levy ois ilman versee multa?” Tämänvuotisia listauksia katsellessa voisi sanoa, mitä levylistaus olisi ilman Malarian pelkoa. Paperi T löi itsensä läpi lähes käsittämättömällä tavalla, isommin kuin kukaan osasi odottaa. Sen jälkeen kun Malarian pelko julkaistiin, suomalaiset räppäri on ravannut ympäri Suomea festarikeikalta toiselle ja lehtihaastattelusta seuraavaan.
Resnais, Beefheart & Aalto kiteyttää sen, mistä Paperi T:ssä on kyse. Paperi T on arkkityyppisestä suomiräppäristä hyvin kaukana, mikä ilmenee myös räppärin teksteistä, joilla käsitellään ihmissuhteiden lisäksi myös ulkopuolisuutta perinteisestä suomiräp-skenestä. Kappaleen persoonallinen tapa lähestyä asioita kuvastaa hyvin koko levyn yleisluonnetta. Sanoitukset on naamioitu erilaisilla kulttuuriviittauksilla, mikä tekee tekstistä murrettavan koodikielen. Samalla se on myös yleisesti viittauksilla herkuttelevan Paperi T:n terävää itseironiaa. Vaikka viittaukset kätkevät taakseen erilaisia merkityksiä, väkisinkin niiden ylenpalttisuus alkaa huvittaa.
Kappale on erinomainen itsenäisenä singlenä, mutta oikeuksiinsa se pääsee parhaiten Malarian pelon lopetuskappaleena. Resnais, Beefheart & Aalto sulkee levyn teemojen muodostaman ympyrän ja tyynnyttää levyllä läpikäydyt tunnepurkaukset.
3. Gasellit: Älä muista pahalla ft. Iisa
Kiertelemättä ja kaartelematta sanon, että Gasellit ovat tehneet Iisan kanssa täydellisen suomiräp-kappaleen. Gasellien täydellisen kappaleen reseptissä on kolme kohtaa, jotka ovat: Musajusan melankoliset taustat, kasvukipuisen nuoren sielunmaiseman ja tunnekivut kahlitsevat tekstit ja Iisan erinomainen vierailu, joka antaa kappaleelle tarpeellisen eteerisen säväyksen.
Tekstit on ammennettu erilaisten suhdekoukeroiden, erityisesti niistä irroittautumisen, hankaluudesta. Kappaleella kyseenalaistetaan häpeilevään sävyyn omat teot sekä niiden syyt ja seuraukset. Teksteissä kertoja pyrkii perustelemaan itselleen oman toimintansa, vaikka taustalla paistaa koko ajan myös epävarmuus. Kaikista perusteluistaan huolimatta kappale kysyy sekä itseltään että kuuntelijalta yhden kysymyksen: miksi? Kun kappale päättyy kertosäkeeseensä, mielessä pyörii vain kysymyksiä. Kappaleen teksteihin on äärimmäisen helppo samaistua sekä kysyjän että tentattavan henkilön rooleihin. Miksi kertoja ei vastannut koskaan, miksi toinen henkilö odotti ja miksi kertoja vielä silloinkin ummisti silmänsä?
2. Yona: Lintu
Naivi on vuoden kaunein albumi ja Lintu on levyn huipennus, joka salpaa hengityksen. Pienieleisesti käynnistyvä balladi kohoaa määrätietoisesti korkeuksiin kuin häkistä vapautettu varpunen. Vaikka kappale soi kauniisti ja herkästi, sen tunnelmassa on aistittavissa syvää ahdistusta, kun Yona laulaa: ”Se ei mee niin, Täällä mikään ei mee niin, Haaveet on unta vaan, Ja unet on harhaa”. Kappaleen lopussa odottava kitarasoolo tuntuu kuitenkin laukaisevan kaiken sisäänsä keränneen ahdistuksen ilmiömäisellä tavalla.
Vaikuttavinta Linnussa on se, miten kappale naulaa kuuntelijan aloilleen ja kerää kaiken huomion itseensä. Hauras tunnelma kuljettaa tiukasti mukanaan läpi koko 6-minuuttisen kappaleen ilman, että ymmärtää edes sen pituuden. Harva näin pitkä kappale soi loppuun yhtä nopeasti ja lumoaa niin voimakkaasti kuin Lintu. Syventyessä kappaleen maailmaan ajantaju katoaa täydellisesti ja alkaa toivoa, ettei kappale loppuisi ikinä. Valitettavasti se kuitenkin loppuu, mutta sen jälkeen se laitetaan soimaan uudelleen.
1. Pariisin Kevät: Hän saapuu luokseni pimeydessä
Hän saapuu luokseni pimeydessä on mystinen kappale. Mystisen kappaleesta tekee tapa, miten se on salakavalasti ja pikku hiljaa raivannut tiensä suoraan sydämeeni. Aluksi suhtauduin kappaleeseen, kuten koko Musta laatikko -levyyn, hyvin kuivasti. Siitä huolimatta alitajuntaisesti levy on pyörinyt julkaisusta lähtien tasaisesti soitossani. Vasta vuoden loppupuoliskolla minulle valkeni, miten suureksi kappaleeksi Hän saapuu luokseni pimeydessä on kasvanut ajan ja toiston kanssa.
Kappale on täysiverinen pop-hitti, jonka kertosäe velloo voimakkaissa tunteissa. Kappale kietoo pauloihinsa puhuttelemalla kuuntelijaa tunnetasolla ja tarjoamalla heleästi soivan melodian, johon on helppo tarttua ilman, että siihen kuitenkaan kyllästyisi. Luonnollisesti koko komeus on verhoutunut Pariisin keväälle ominaiseen unenomaiseen tunnelmaan, vähän mystiseen ja utuiseen. Hän saapuu luokseni pimeydessä luo ympärilleen omanlaisensa fantasiamaailman, johon on helppo syventyä. Jäädä tarkastelemaan en kauniita melodioita, hypnoottisia synasoundeja ja tarttuvia riffejä. Tuntuu kuin olisin vaipunut Arto Tuunelaan syvään lumoukseen ihastelemaan maailman kauneutta ja herkkyyttä.
Olen kerännyt 30 kotimaista suosikkiani Spotify-soittolistalle: Parhaat kotimaiset biisit 2015