Kuva: Kaj Kuhlman
Ensitahdit kaikuvat ilmoille ylpeinä ja suoraselkäisinä. Sons-kappale tempaa mukaansa rouhealla otteella ja polkaisee levyn käyntiin asenteella. Näin jämäkästi alkava levy ei voi olla huono. Nyt on munaa, nyt on meininkiä. Sons soi intensiivisesti ja kappale vain kiihdyttää tahtiaan loppua kohti.
Aloituksesta jo hengästyneenä kakkoskappale Caught alkaa nihkeästi, mutta kertosäe tarttuu tiukasti kiinni kuuntelijaan. Ponneton alkupuolisko alkaa melkein jo ärsyttämään. Tuntuu samalta kuin juoksulenkillä tiukan aloituksen jälkeen joutuu jämähtämään liikennevaloihin. Vihreää valoa odottaessa hiki laskee. Olo on kylmä ja vähän epämukava. Saavuttuaan kertosäkeen jälkeiselle välietapille kappale intoutuu leikittelemään melodioiden parissa, mikä antaa kappaleelle täysin uudenlaisen ilmeen.
Jo levyn kolmessa ensimmäisessä kappaleessa käy selväksi Varvaran ydin. Levy esittelee kypsän yhtyeen, jolla on visioita ja taitoa toteuttaa näkemyksensä. Varvaran vaihtelu räkäposkisen garage-rämistelyn, voimakkaiden powerpop-kertosäkeiden ja hienotunteisen melodiakikkailun välillä on saumatonta ja sujuvaa. Biisinkirjoittamisesta vastaavalla Mikko Kirillä riittää mielikuvitusta tuottaa monipuolisia ja yllättäviä yhdistelmiä, joiden ansiosta levyä kuuntelee suurella mielenkiinnolla.
Kun Headlights alkaa soida, mielessäni käy ajatus, oliko alkuun ladattu dynamiittipötkö liikaa? Kappaleen melodia soi kauniisti, muttei yhtä vangitsevasti, kuten edelliset kappaleet. Vaikka Ella Tepposen ja Mikko Kirin vuoropuhelu antaa kappaleelle väriä, se jää hyvin pintapuoliseksi. Kappaleiden ajoittainen pinnallisuus ja mauttomuus ovat ongelmia, joista Varvara ajoittain kärsii levyllä. Siitä huolimatta heikoimpinakin hetkinä Death Defying Tricks kuulostaa hyvältä. Levy on osoitus kehityksestä, mikä yhteissoitossa ja erityisesti biisinkirjoitustaidoissa on tapahtunut.
Mahtipontinen Arrows on levyltä erottuva nyrkin kokoinen kultakimpale. Lähes 5-minuuttinen kappale muodostaa uljaan draaman kaaren, jonka aikana yhtye maalaa kauniin taivaanrannan. Taivaanrantaan Varvara upottaa pieniä yksityiskohtia, kuten taustalla soivat torvet, munkkikuoron ja yhtyeelle ominaiset rytmikikkailut, jotka saavat kuuntelijan syventymään musiikkiin. Rouheat kitarariffit antavat kappaleelle juuri tarpeellisen annoksen asennetta melodiakaarien rinnalle.
Levystä kertoo yllättävän paljon kansikuva, jossa henkilö tasapainoilee nuoran päällä. Death Defying Tricks leikittelee poikamaisesti nuoralla ja uhmaa painovoimaa tempuillaan. Maahan on kuitenkin niin pieni pudotus, etteivät harha-askeleet voi koitua kohtaloksi. Vaikkei levy suoranaisesti uhmaa kuolemaa, sen soinnissa on enemmän eloa ja vaaran tunnetta kuin ennen.
Varvaran suoraviivainen garage-rämistely yllättää monipuolisuudellaan ja melodisuudellaan. Suomalaisen levyvuosi on avattu vakuuttavalla tavalla. Rima on asetettu korkealle, Varvara ottaa haasteita vastaan.
EDIT: Levy julkaistaan 29.1.